Maj Karman Kauniit Kuvat
"Suurten massojen hyväksynnän tavoittelu ei tee elämäämme paremmaksi"
Herra Ylppö on
hyvä haastateltava. Hän ei selittele, kiertele eikä käytä "niinku"-sanaa
juuri nimeksikään. Hän jättää itsestään juuri niin loogisen, älykkään
ja tinkimättömän kuvan kuin Maj Karman Kauniiden Kuvien solistilta vain voi
odottaa. 15 minuutissa hän saa sanotuksi paljon enemmän kuin moni
haastateltava tunnissa. Ja huomattavan paljon enemmän kuin hänen vieressään
istuva kitaristi Häiriö Piirinen.
Maj Karman Kauniit Kuvat tunnetaan yhtyeenä, jonka mielestä rock-konsertin ei
tule olla arkinen tapahtuma. Lavalle ei kuuna päivänä kiivetä farkut jalassa
tai lippis väärinpäin käännettynä, joskaan niin ei taideta esiintyä
siviilissäkään. Sen sijaan hameet ja näyttävät kaavut kuuluvat asiaan,
samoin kuin yhtyeen "lisäraajan", Kanttori Väyrysen loihtima ja
kontrolloima valoshow.
Vaikka Karma on lavalla juhlallinen, sillä on tuntuva kosketus maanpintaan Ylpön
realististen tekstien kautta, jotka puhuvat asioista - jopa ihmisistä - niiden
oikeilla nimillä.
- Jos haluaa
sanoa jotain, haluaa myös näyttää vaikuttavalta, saada painoa sille sanalle.
Helvetin hienoa asia, että sanot ton noin, että meidän tekstit on
realistisia, koska helvetin monissa arvosteluissa on puhuttu kryptisistä ja hämäristä
teksteistä. Mä en ole lainkaan ymmärtänyt sitä, koska mun mielestä mulla
on hyvin inhorealistisia tekstejä ja monesti aivan suoraa puhetta. On siellä
runollisiakin pätkiä välissä, mutta kryptisyys on kyllä aika merkillinen
sana kuvaamaan tekstejäni.
Riittämättömillä lahjoilla varustetut perfektionistit
Kriitikoidenkin kovasti tykkäämä Rautaneito-albumi teki Maj Karmasta jälleen
kerran "suomalaisen vaihtoehtorockin keulakuvan" ja "seuraavan
CMX:n". Yhä useampi Suomipopin kyllästyttämä musiikin ystävä löytää
itsensä nyt hieman helpommin lähestyttävän (lue kevyemmän) Maj Karman
parista, mutta toisaalta yhä useamman "sivistyneen" musiikin
kuluttajan mielestä nyt on hyvä hetki todeta Karmojen vaihtaneen rankkuuden
kaupallisuuteen. Kuitenkin löytyy vielä niitäkin, joiden mielestä "Maj
Karma on ihan vitun hyvä", mutta jotka eivät sitten muistakaan niiltä
yhtään biisiä. Onko Maj Karman Kauniit Kuvat siis lopulta niin erikoinen, että
siitä halutaan tykätä vai niin tavallinen, että siitä ei enää haluta tykätä?
Yhtyeen jäsenille sen ympärillä alusta asti käyty keskustelu
taiteellisuudesta - jo liian pitkän ja vaikean nimen takia - ja inhottavasta
imagosta on ollut yhtä tyhjän kanssa. Ylppöä ja Häiriötä ei edes tunnu
kiinnostavan kysymykset, jotka liittyvät ympäristön tai yleisön
suhtautumiseen heidän tekemisiinsä.
- Suurten massojen hyväksynnän tavoittelu ei tee elämäämme paremmaksi. Se
(suurten massojen hyväksyntä) ei muuttaisi mitään. Me ei haluta tehdä
valmiiksi pureskeltua kamaa.
- Me vaan tehdään niinku me tehdään, that's it.
Ennen haastatteluhetkeä Helsingin Nosturissa seurasin Maj Karman pitkähköksi
venähtänyttä soundcheckiä ja jo sen jäljiltä oli pakko kysyä bändin omaa
käsitystä: kuinka perfektionisteja te oikeastaan olette?
- Rittämättömillä lahjoilla varustettuja perfektionisteja.
- Helvetin perfektionisteja. Se varmaan näkyy kaikessa, mitä me tehdään.
- Ainakin me toivotaan, että se näkyy.
Kyllä se näkyy. Ja kuuluu, taas myöhemmin illan keikalla. Erityishuomion
kiinnittävät rummut ja niiden haltija J. Savolaisen työskentely. Normaalisti
kannut kolajavat vähän sinnepäin, eikä kukaan kiinnitä siihen sen enempää
huomiota, mutta Karmalla jokainen kalvo ja pelti tuntuu olevan harkitun tarkasti
juuri oikealla taajuudella. Ja soitto on täyteläisen tiukkaa ja yhtenäistä.
Kanttorin valot häikäisevät ajoittain vähän liian kirkkaina.
Ylpön romanssi
Rautaneito alkaa sanoilla "Rocktähti saa / kaiken minkä haluaa".
Kenestä kappale kertoo?
- Ei suoranaisesti kenestäkään yhdestä ihmisestä. Se kertoo siitä, miten
ihmiset suhtautuvat rocktähtiin ja miten niiden suhtautuminen on muuttunut.
Omia kokemuksia peilaten tietysti, itsereflektiotahan se on.
Onko Minä rakastan sinua liian tabu lause suomalaisessa kulttuurissa?
- Aika erikoista. Tuntuu siltä, että sitä ei saisi käyttää musiikin yhteydessä.
Että se oli jotenkin järisyttävä ja radikaali teko laittaa sellainen
peruslause biisin nimeksi. Siinä mielessä se koetaan varmaan jonkinnäköisenä
tabuna. Ei sitä liikaa pidä tietysti viljellä.
Kuuluuko se lause joka päivään vai kerran elämässä sanottavaksi?
- Mä mietin just, että tunteet rutinoituvat nopeammin kuin mikään muu. Kun
kaikki teot vaan muuttuvat rutiiniksi - maanantaina sitä, tiistaina tätä -
niin ihmiset eivät huomaa, että myös niiden tunteet muuttuvat rutiiniksi.
Esimerkiksi perjantai-iltana tyyli ajatella ja tuntea on juuri se sama kuin
viime perjantai-iltana tai lauantai-iltana, maanantaina, tiistaina... Silloin
semmonen pieni ihastuminen tai rakastuminen heilauttaa sen rutiinin johonkin
ihan täysin toiseen suuntaan, tai tavallaan poistaa sen rutiinin. Sen takia
tommoset jutut (ihastumiset) on helvetin tärkeitä. Mutta ei siinä ole mitään
määrää, montako kertaa pitää sanoa (naurahtaa). Niin monta kertaa, kun
tuntuu siltä.
Kerro viimeisimmästä Romanssistasi.
- Se on aika surullinen tarina, niin kuin romanssit yleensäkin. Ihastuin
raumalaiseen punkkarityttöön ja kun sain vastarakkautta, ihastuminen sammui. Tämä
sama ihminen on sanonut tämän lauseen "rocktähti saa kaiken, minkä
haluaa".
Melkein paska jätkä
Maj Karma on aikaisemmilla levyillään kritisoinut - tai lähinnä toivottoman
tylsäksi todennut - suomalaisen seurapiirielämän. Ääri-levyn Very
Important Person oli teemalaulu aiheesta ja jo Kaakao-albumin avausraita
Korni sisälsi lausahduksen "gaalailta / hyi kamala". Onko Maj
Karma sitten asemansa vaikiinnuttua rock-piireissä päässyt nauttimaan
oikeistakin juhlista, huumeista ja orgioista, joita - kuten kaikki tietävät -
rock-tähdillä varsinkin Suomessa riittää?
- Me ollaan hyvin keskinkertaisia rakastajia. Orgiat ei jotenkin houkuttele,
vaan lähinnä pelottaa. Sä voit kuvitella, kun miehet pukeutuu hameisiin ja
kaapuihin keikalla, millasia ehdotuksia ne saa.
Entäpä minkälainen on yhtyeenne jäsenten huumausainehistoria?
- Hyvin perinteinen.
(Hiljaisuus.)
- Toi on jotenkin semmonen osa-alue, mihin mä en halua ottaa mitään kantaa,
koska jokainen ihminen päättää itse tuollaiset asiat, kokee ja ajattelee
itse, miten suhtautuu niihin. Mä koen taiteilijamoraalista vastuuta. Me ollaan
roolimalleja.
Mikä on Maj Karman uran suurin tapaturma?
- Varmaan yksi
huonosti masteroitu single, joka on päässyt julkisuuteen, jossa on huonot
saundit. Eikun suurin tapaturma on... Ehdottomasti suurin tapaturma on se, että
me ollaan äänitetty ensimmäinen levy Mika Sundqvistin kanssa. Kolmessa päivässä.
Mika Sundqvist?
- Hormonihiiret laukkaa...
Moottoripyörä on moottoripyörä?
- Kyllä, juuri sama kaveri!
Entäpä mikä on tyhmintä, mitä on tullut tehtyä bändin uran aikana?
- Varmaan sellanen tahallinen ärsyttäminen Moon TV:n festivaaliraporteissa. Se
oli itseinhon ja narsismin sekamelskaa, sellasessa mä tavallaan kamppailin.
Halusin katsoa, kuinka pitkälle voi mennä ja toivoin ärsyttäväni Moon TV:n
katsojia suunnattoman paljon. Ajatteli, että siellä kuuluu örveltää ja että
örvelletään sitten oikein kunnolla. Tavallaan lähteminen sellaseen kelkkaan
mukaan. Se oli mun mielestä helvetin huono juttu, mutta toisaalta kai pakko käydä
läpi sekin ja sikäli ihan ok. Mikään ei kyllä suoranaisesti kaduta, sitä
on tällanen kun on ja itkemiset ei auta.
Viime numerossamme kysyimme Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatalta, kuka
suomalainen sanoittaja on ällö ja miksi. Hän vastasi, että Herra Ylppö
tietenkin, koska se on huono ja lisäsi, että se ei osaa halveerata itseään
ruokapöydässä.
- (Miettii.) Se varmaan johtuu siitä, että se haluaa mainostaa, koska me
ollaan samalla levy-yhtiöllä. Mä en ole koskaan tavannut Tommi Liimattaa
ruokapöydässä. (Hiljaisuus.) "Se ei osaa halveerata itseään ruokapöydässä".
Olipas taas sanallista kikkailua (nauraa).
Jo haastattelun lopetettuamme Ylppö päättää vielä todistaa, että Liimatan
sanoissa on hiven perää. Olosuhteet ovat otolliset, sillä satumme istumaan
ruokapöydän ääressä.
- Mä oon melkein
paska jätkä.