VITUN RANKKA JÄTKÄ – Herra Ylpön persoonallisuustesti
Alkusyksy. Raskaat pilvet kannattelevat taivasta, vesipisarat pirstoutuvat ikkunanpieliin. Kuurosateen yllättämät kulkijat juoksevat katoksen suojaan. Lusikat painuvat syvälle kahvikuppeihin. Ilma velloo tupakansavusta raskaana.
”Mä oisin toivonu, et tää ois ollu pahempi räkälä. Tää on ihan liian hieno mun makuun.”
Maj Karman Herra Ylppö on palannut Biskajanlahden rantahiekoilta takaisin Helsingin sykkeeseen. Mustiin pukeutunut istuu vaikeasti irlantilaispubin pöytään ja sulkee kännykkänsä. Uusi levy sijoittuu Sodankylään, ajatukset palaavat Harjavaltaan ja fyysinen minä on Helsingissä. Nyt Herra puhuu. Ja kun Herra puhuu, rahvas kuuntelee.
”Kun asuin Helsingissä viimeksi vuonna –98, kävin vaan töissä ja hengasin kotona. Mulla ei ollut minkäänlaista sosiaalista elämää. Nyt kaikki on ihan päinvastoin. Saan tehdä mitä haluan. On selkeempi mieli, pystyy paremmin kirjottamaan ja tekemään musiikkia.”
”Me ollaan pyritty siihen, että Maj Karma olis nimenomaan rokkibändi eikä mitään vitun taiderokkia. On väärin kysyä, onko Äärellä tai Kaakaolla kyse oikeemmasta Karmasta kuin nykyisin. Ei kukaan esimerkiks pistä Blue Velvetiä ja Straight Storya samalle viivalle ja kysy, kumpi on oikeempaa David Lynchiä. Kummatkin on Lynchiä. Meille pelkistetty esiintyminen on juuri nyt paras mahdollinen keino ilmaista itseämme.”
”Joskus Äären aikoihin me pyrittiin mahdollisimman kauas siitä 'neljä jätkää poseeraa nahkatakit päällä tiiliseinän edessä'-jutusta. Nyt me nimenomaan haluttiin itsestämme promokuvia, joissa me ollaan tiiliseinän edessä. Tässä on joku ympyrä sulkeutumassa.”
”Bono sanoi joskus Achtung Babyn aikoihin löytäneensä oman ilmaisunsa. Musta tuntuu, että meillä on tapahtumassa ihan sama juttu juuri nyt. Nimenvaihdos, tai Kauniiden Kuvien tiputtaminen pois meidän bändin nimestä, on jonkinlainen ulkoinen merkki siitä.”
”Jussi Lehtisalo sanoi joskus toivovansa, että olisi niin rankka jätkä, ettei tarvitsisi olla vakuuttava. Sitä samaa mä haen takaa. Miellyttääkö se yleisöä? En tiedä, enkä voi sille mitään. Uudella levyllä mun laulussa ei ole mitään efektejä ja laulu on niin minua kuin voi olla, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Se saattaa olla luotaantyöntävää joidenkin mielestä. Mun laulu kuulostaa vähemmän äijältä, koska olen sisäisesti enemmän äijä.”
Kaakao raastoi. Ääri paloitteli. Rautaneito suretti. Metallisydän vitutti. Maj Karma vie kuulijansa matkalle Pohjois-Suomeen, Kitisenjoen rannalle. Sodankylä. Raivoa ja runtelua? Ehei. Puhetta parisuhteen arjesta. Mun on pakko löytää sut. Ikävystymistä Kemijärvellä. Maj Karma meets Mirja Pyykkö. Kun kirjoittaa niin, että kaikki on totta, joutuu melankoliaan taipuvainen suomalaismieskin nöyrtymään tosiasioiden edessä. Kuten sen, että elämä on joskus kivaakin. Helevetti. Viekää se leivänpaahdin pois sieltä kylpyammeen vierestä.
”Tässä lintukodossa on aika hyvin asiat. Ei tarvitse mennä kun muutama kilometri tuonne itään, niin voi nähdä, että siellä tippuu lentokoneet ja lapsia siepataan. Tänä aamuna eka uutinen oli tosiaan se, että neljäsataa lasta on tapettu. Siihen maailmantilanteeseen mä en tahtonu tuoda enää yhtää enempää ahdistusta. Onhan se niin, et jotkut saa lohtua ahdistavista teksteistä, mut mä kirjotan vaan sen mukaan, mikä on rehellistä. Mä en oo lääkäri enkä psykologi. Mä olen vaan rokkari. Yksi niin vitun tiedostava rokkari lisää.'”
”Uuden levyn tekstit on paljon positiivisempia kun aikasemmin. Koska pessimismi ja kyynisyys on ollu aika pitkään muodissa, niin meidän uus levy tulee oleen aika pirun epämuodikas. On aina se vaara, että kun kirjottaa positiivisia tekstejä, leimataan heti hurskastelijaksi. Mutta mitä vitun väliä sillä on? Pääasia on se, että tehdään omat valinnat. Eihän tää edelleenkään iloinen, värikäs hittilevy ole; tai oikeastaan – onhan tämä se hittilevy. Mutta ei ainakaan iloinen. Sama surumielinen perusvire siinä on niinku aina ennenkin.”
Joskus ikonit nousevat suuremmiksi kuin bändinsä. Kurt Cobain. Billy Corgan. Marilyn Manson. Onko Herra Ylppö tunnetumpi kuin Maj Karma? ”Paskapuhetta. Turhaa spekulaatiota.” Demokraattinen kokonaisuus. Neljä elementtiä. Athos, Porthos, Aramis, D'Artagnan. Karma on yhtä. Palaset kuuluvat yhteen kuin kuokka työläisen käteen. New Power Generation ilman Princeä? Ron Jeremy ilman viiksiä?
”Me olemme itse valikoineet musiikkipiirien sisältä ne ihmiset, joiden kanssa me halutaan työskenellä. Me ollaan ryhmä ja halutaan toimia ryhmänä. Niiden kundien näkemys on niin lähellä mun näkemystä, ettei siinä oo missää vaiheessa kyse valtataistelusta. Kaikkien bändin jäsenten persoonat tulee Maj Karman tunnelman ja musiikin kautta esille.”
”Jos Maj Karma pysyy marginaalibändinä, se riittää meille. Ja jos meitä odottaa suuri menestys, se menestys kuuluu muille bändiläisille ihan yhtä lailla ku mulle. Mitä ylipäätään on menestys? Sekin on tulkintakysymys. Mun mielestä ideaalinen menestys on sellasta kun Radiopuhelimilla. Arvostettu, tinkimätön bändi. Tekee kaiken kuten haluaa, vaikka ei rikastu sillä.”
”Saanhan mä tehdä omia juttujani ihan rauhassa. Mä oon kirjottanu tasan niin pitkään kun laulanutkin. Biisin tekeminen on paljon vittumaisempaa kun proosatekstin. Nyt mua vaan vituttaa se, että LIKE meni julkaseen tiedon mun esikoiskirjan ilmestymisestä ja sitä pitää koko ajan siirtää. Tuottajat ei halunnut, että kirja ja levy julkastaan samaan aikaan. Ja se sopii mulle, tässä on saanu antaa ihan tarpeeks haastatteluja musiikkilehdistölle jostain vitun biisien sanoista.”
”Eikä sen kirjottamisenkaan pidä olla rajotettua proosatekstiin. Mulla on suunnitteilla kokkikirja. Eka resepti on jo valmiina, Rokkarin Papupata. Tosin myöhemmin joku kokkaustaitoinen kertoi, ettei se oo pataruoka ollenkaan. Eikä sitä kannata tehdä, kun se on niin vitun pahaa.”
Iggy Pop sylkee yleisön päälle, Ozzy Osbourne puree lepakolta pään! Adventistit ja sosiaalitantat haukkovat henkeään. Piru on merrassa, virtsa ja hurme lentää. Ainakin siihen asti, kunnes shokkisukupolvi kasvaa aikuiseksi ja pukee omille lapsilleen niittivaipat. Ai Tom Green raiskaa lammasta televisiossa, ohhoijaa, muistikohan se Kalle ostaa viiliä. Ennen oli pirtussakin 110% alkoholia ja kitarankielissä oli sahalaidat. Herätä piti tuntia ennen nukkumaanmenoa. Sormet verillä sai Laylaa soitella ja opettaja pieksi vesurilla päähän samalla. Vastavirta on valtavirtaa, joten pitääkö tässä sitten myötävirtaan venettään viedä?
”Kaikki aito rankkuus on hävinny rokista jo aikapäiviä sitten. Oikeaa pahaa poikaa ei ole. Joskus se oli shokki, kun Ismo sanoi Sielun Veljien haastattelussa että 'vittu'. Ainoa, joka uskaltaa nykysin sanoo jotain provosoivaa on Jouni Hynynen, ja sekin johtuu siitä, että sitä pidetään hauskana.”
”Kyse on mielikuvista. Jos Maj Karman biisissä sanotaan jumalauta tai saatana, se on ahdistavaa. Jos YUP sanoo saman, sitä pidetään nokkelana. Jos Kotiteollisuus kiroaa, se on ihan hyväksyttyä ja sen voi soittaa radiossakin. Jos minä sanoisin gaala-illassa suorassa lähetyksessä että 'täällä on vitun rumia ämmiä', siitä nousis hirvee haloo. Suomalaisiin uppoaa se junttius, mitä Hynynen tarkotuksella edustaa. Sehän on kaupallisessa mielessä nerokasta, ja myös luonnollista. Hynynen on karrikoinut itsensä. Se vetää roolia, ja vielä luonnollista. Lyö jutun tarkotuksella överiksi.”
”Lapsena ja nuorena mua kiinnosti alakulttuurimusiikki, etenkin Johnny Rotten ja punk. Punkissa oli aina vaara läsnä. Kiinnostais tietää, pitääkö tollaset kakstoistavuotiaat esimerkiks jotain Negativea rankkana bändinä. Kun nykyään rankkuuden määritelmä on se, että on meikit silmissä, lavalla räjäytellään pommeja ja sitten tungetaan kaktus perseeseen, eikä se, että oikeesti kyseenalaistetaan arvot.”
”Jotkut pitää aina huutoa ja säröä tosi rankkana. Omasta mielestä Rautaneito –levyn biisi Minä rakastan sinua on monessa mielestä rankinta, mitä me ollaan koskaan tehty. Riisuttu, haikea kappale, jossa mä ikään kun lausun laulamisen sijaan. Se lennätti jengin perseelleen, ei joku tuplabasari.”
”Mikä ahdistais kuulijaa oikeesti? Ei ole mahdollista ahdistaa yleisöä ahdistumatta itse. Lava täynnä täytettyjä eläimiä, vittu se ois ahdistavaa.”
”Rap-musiikissahan on aineksia siihen 'pahaan' ja 'kapinaan'. Mä nautin siitä, kun Karmarockissa Memmy Possen jätkät vittuili meille, jotka oli sentään kutsunu ne sinne esiintyyn. Mutta kun se uho on olennainen osa räppiä, ei se herätä pahennusta. Keskisormi kohauttaa enemmän, jos se tulee yllättävältä taholta. Ettei se olis aina sitä kaktuksen tunkemista perseeseen.”
”Monikansallinen levy-yhtiö etsii neljää-viittä meikattua, n. 18-20-vuotiasta poikaa, miel. soitto- ja laulutaitoisia. Foto ois kiva.” Levy-yhtiöt eivät löydä bändejä – ne etsivät mieleistänsä. Kopioista otetaan kopioita, kunnes kuvien ääriviivat haalistuvat, tekstit menettävät merkityksensä. Se, mikä tänään on muodissa, kompostoituu huomenna. Miten aikaansaada mitään pysyvää aikana, joka alleviivaa vauhtia, hetkeä, elämystä? Miksi kukaan tahtoo puhua aikana, jona ei oikeasti saa asettaa sisältöä sanoihin?
”Kuuntelin Ääni ja Vimma –kilpailun järjestäjän haastattelua radiosta. Se sano kilpailun tarkotuksen olevan nuorten kannustaminen rocktähteyteen; se, ettei kilpailuun tulla 'kengänkärkiä tuijottelemaan'. Siis mitä vitun järkeä on mennä väkisin nostamaan jotain jalkaa monitorille? Mitä varten pitäis kukkoilla, jos ujous on tapa ilmaista?”
”Ihan sama miten esiintyy, kunhan esiintyminen tulee sydämestä. Se on silloin aina vakuuttavampaa. Esimerkiksi VUK jännittää aina aivan helvetisti esiintyessään, mutta VUK:n itseilmaisu on varmaa. VUK on aivan loistava laulaja, hänen ilmaisunsa on lähellä neroutta. Jos häntä yritettäisiin tunkea rocktähti-muottiin, niin kaikki viehättävyys hänestä kuolisi.”
”Miks ylipäätään kukaan tahtoo olla julkisuudessa? Minä pelkään sitä, että tulen joskus todella kuuluisaksi. Mun oli pakko muuttaa pois Raumalta, koska siellä ei saanu istua rauhassa baarissa. Ihmiset tuijotti, tuli juttelemaan ja ottamaan kuvia. Ja mä oon vielä sellanen tyyppi, jolle joku nimikirjotuksen antaminenkin on huonona päivänä helvetin vaikee tehtävä. Jos jonain päivänä joudun todella valokeilaan, ei auta muu kuin muuttaa taas johonkin vitun mökkiin keskelle ei yhtään mitään.”
”Rocktähden ammatti on paskin mahdollinen ihan noin taloudellisesti. En ole koskaan ollut näin persaukinen. Joudun vertailemaan kaupassa papujen hintalappuja. Sit on se kolikon kääntöpuoli; pystyykö suhtautumaan siihen, että saa ihan kaiken niin kuin joku Ville Valo? Musta olis tullut ihan kusipää, jos niin olis käynyt. En olis ollut ikinä valmis siihen huomioon.”
Ylppö nostaa kaulukset pystyyn, sormeilee kännykkänsä virtanappia. Suomen syksy muistuttaa jälleen olemassaolostaan, lumilapio ja kaapelit odottavat noutajaansa autotallin nurkassa. Masennusta ei tarvitse edes ruokkia, se tulee lupaa kysymättä. Kun lehdet eteläisen Suomen puissa vielä rimpuilevat oksissa viimeisillä voimillaan, hohtaa pohjoisessa jo ensihanki. Matka Satakunnasta Sodankylään on päättynyt. Siirretään rinkka syrjään ja kasataan risuista valkea. Tässä viivytään tovi.