Lehtijuttuja

Rumba 04/03, Teksti: Matti Riekki

Hyökkäävämmin, terävämmin, kylmemmin
Maj Karman Kauniit Kuvat

Edellisestä albumistaan Maj Karman Kauniit Kuvat lähti tekemään raskainta tuotostaan. Siitä tuli kevein. Viidennen levynsä orkesteri päätti valmistaa ilman suuntaviivoja, sen kummemmin kalkilla kuin kokaiinillakaan piirrettyjä.
Maj Karman Kauniiden Kuvien kuulapäinen solisti Herra Ylppö ja karvapäinen kitaristi Häiriö Piirinen ovat saapuneet Tampereelle kesken viidennen albuminsa miksausten pyrkimyksenään puhua Rumban skribentti pyörryksiin. Jos joku on enemmän innoissaan omasta musiikistaan, niin johan on ihme.
Mikäli kysyn itseltäni, edellinen Karma-albumi Rautaneito (2001) ei edustanut yhtyettä parhaimmillaan. Harjavaltalaisnelikko on tehokkaimmillaan silloin kun kitarat ruoskivat lihan rikki eikä sana ’pop’ pyrähdä mieleen kuin korkeintaan mehukkaissa kertosäkeissä. Rautaneidolla pop tunki väkisin ämyreistä olohuoneeseen, vaikka levyn raskausvaiheissa lopputuloksesta suunniteltiin kädenvääntöä Slayerin kanssa. Tamperelaisravintolan hämyssä rasvaista kanapyttipannua hotkiva Karma-kaksikko toteaa, että maaliskuun puolivälissä ilmestyvä albumi Metallisydän sai syntyä ilman suurempia suuntaviivoja.
”Ainoa linjanveto oli, että päätettiin tehdä hiukan hyökkäävämpää, terävämpää ja kylmempää soundia kuin Rautaneidolla. Sellaistahan nyt todellakin tulee”, tuumaa Ylppö.

No niin tulee. Uuden materiaalin tehokuuntelukaan ei ole toisenlaisia suuntaviitteitä vielä antanut. Osaltaan yhtyeen peräänkuuluttamaa kylmyyttä on kasvattanut entistä kipakampi ja intuitiivisempi biisinrakennus. Maj Karman helmasynti, biisien loputon viilaaminen, on tällä kertaa tiputettu pois päiväjärjestyksestä.
”Kaikki biisit tehtiin tosi nopeasti”, avaa Häiriö. ”Aiemmin ollaan tehty aina niin, että on hinkattu ja hinkattu ja sitten kuitenkin palattu alkuperäiseen. Sehän on lähes fakta, että eka juttu on aina se paras juttu.”
Metallisydän äänitettiin edeltäjiensä tavoin Porissa Cotton-studiolla, nyt kylläkin sen uusissa tiloissa. Kaksikko ei pidä ajatusta äänityksistä jossain muualla - vaikkapa peräti Helsingissä - mahdottomana, mutta…
”Kyllä me ollaan tähän saakka haluttu pysytellä omassa rauhassa”, mittailee Häiriö.
”Mehän ollaan Satakunnan sosiopaatteja, pakkohan meidän on tehdä levyt siellä”, virnuilee Ylppö. ”Pori on todellinen tyly kaupunki, siellä ei nynnyt pärjää.”
Tylyssä kaupungissa saattaa yöaikaan sattua ja tapahtua, ja onpa Ylppökin joskus löytänyt hihastaan riippumasta viiksekkään maurin, joka hokee tuttua mantraa ’kuka sä luulet olevas?’ Moisissa paikoissa auttaa yleensä kehotus tutustua Karman musiikkiin uudemman kerran. Saattaa selvitä, että artisti luulee olevansa satakuntalainen urpo, joka pilkkaa itseään levyillä.
”Yleensä mua ei yritetä motata, koska mä olen niin pieni jätkä, ettei siitä saa mitään gloriaa.”

Paljasperseinen Liskokuningas

Teemojensa puolesta Metallisydän suhtautuu entistäkin ironisemmin rockmusiikkiin ja -tähteyteen. On varmaa, että Ylpön ’olen Liskokuninkaan poika’ -tyyppisistä tarinoista vetää taas keijo jos toinenkin palkoa nenään - kuten kävi esimerkiksi edellisen levyn Rocktähti-biisin kanssa. Rocktähti saa kaiken mitä haluaa, kenties, mutta myös paljon mitä ei halua.
”Niin, mitä se saa? Onko oikeasti olemassa sellaisia mallityttöjä ja kokkelia -bileitä? Ei niitä oo, ei kukaan oo koskaan käyny sellasissa bileissä… paitsi mä olen, mutta en halua enää koskaan mennä uudestaan. Vitun tylsää, hah hah.”
”Kyllähän noita asioita on pohtinu, onhan tää niin järjetöntä tää rokkitouhu. Farssia. Ehdottomastihan tässä kannattais suuntautua niin, että perustais perheen ja tekis jotain järkevää elämässä, tietyllä tavalla ajatellen”, Ylppö pohtii. ”Hassisen Koneen lause ’vain pieni osa elämää on rock’n’roll jos sitäkään’ on tavallaan unohdettu. Totta kai me halutaan tehdä tätä juttua tosissamme, mutta ei sitä voi ottaa liian vakavasti.”
Uuden kiekon Rocktähti muistelee -biisissä Ylppö on pukenut hennoille harteilleen peräti visionäärin viitan; ’raskaat suomenkieliset, pelkkää meteliä/Emman kuvat silmissään, pelkkää meteliä’ laulaa mies aikoja sitten rustaamassaan tekstissä. Kuinka ollakaan, tämänvuotisia Emma-pystejä on kaapimassa pivoonsa niin Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus kuin Kotiteollisuuskin. Joku voisi ottaa edellä mainitut rivit jopa suoranaisena vittuiluna, jollei Maj Karma pistäisi samalla likoon itseänsäkin. Saattaa olla, ettei Emma-ehdokkuus ole niin hirvittävän kaukana Harjavallan miehilläkään.
”Jos me oltais esimerkiksi ensi vuonna ehdokkaana, niin olis pakko kieltäytyä. Meidän täytyis vastata siihen ehdokkuuteen niin, että olisitte silloin pyytäneet ku me oltiin vielä hyvä bändi. Silloin ku me tehtiin jotain uutta”, nauraa Ylppö ja paahtaa edelleen: ”Totta kai se on helvetin hienoa, että Niskalaukaus ja Kotiteollisuus on ehdolla. Itsellemmehän me siinä biisissä eniten vittuillaan, ja mä luulen, että Niskalaukauksen tai KT:n tyypitkin diggaa siitä, koska ne tietää mitä tää touhu on. Olkoon se kappale omistettu meille kaikille kolmelle. Mutta jos Hynynen menee pokkaamaan palkintoa, niin mä teen jarviscockerit ja meen näyttään sille persettä, hah hah.”

Tähtien välisestä ystävyydestä

Aiemmilla Karma-levyillä Ylppö on peilannut tuntojaan henkilöiden kautta esimerkiksi kappaleissa Buster Keaton ja Karl Benz. Metallisydämellä miehen ajatusten peiliksi joutui nuori suomalaisnäyttelijätär, tuloksena laulu nimeltä Elena Leeve. Teksti pui asioita näyttelijättären kidnappaajan näkökulmasta heijastellen aiheita kuten kaukorakkaus ja julkisuuden kirot.
Ylppö vakuuttaa silti kalju tutisten, ettei hänellä ole hinkua kidnapata Elena Leeveä. Eikä hän missään nimessä ole tarinan kertojaminä kuten useimmiten. Uskoo ken tahtoo.
”Mä mietin, että tätä henkilöä pitää käsitellä jotenkin ulkopuolisen näkökulmasta, ja kun mä en halunnu jatkaa tätä rocktähti-teemaa, mä valitsin siihen filmitähden. Okei, filmitähdestähän tulee heti mieleen joku Greta Garbo. Mä mietin, että miksi helvetissä mä en vois tehdä biisiä suomalaisesta näyttelijättärestä, joka on suurin piirtein saman ikäinen kuin mekin.”
Huomautan väliin, että Elena Leevehän on tasan yhtä paljon oikea filmitähti kuin Ylppö rocktähti.
”Nimenomaan. Helvetin hyvä pointti. Mä katoin elokuvan Ken tulta pyytää ja aattelin, että toi tyttö on täysin sopiva. Se on erittäin viehättävä ja siitä tuli mieleen paljon sellaisia ihmisiä joiden kanssa mä oon elänyt. Ja sen nimi soi kauheen hyvin.”
Oltiin niistä mitä mieltä tahansa, juuri kustannussopimuksen LIKE:n kanssa muista kirjallisista tekosista solmineen Ylpön tekstit ovat erittäin tärkeä osa Maj Karman tehoa ja tenhoa. Onkin kiinnostavaa udella kitaristi- ja sävellysmies Häiriöltä, millaisen prässin läpi riiminikkarin sanat pakotetaan ennen kuin ne sopivat muulle yhtyeelle.
”En mä tiedä onko muut sanonu niihin oikein mitään, mutta mä olen pyytänyt Ylppöä tekemään joskus johonkin biisiin lisää tekstiä. Ei me sisältöön olla puututtu ikinä.”
”Mä saatan tiivistää liikaa, koska mä oon tietyllä tapaa minimalistisen ilmaisun ystävä. Se taas saattaa tökkiä Häiriötä”, sanoo itse Ylppö. ”Luojan kiitos ne lisätekstit on yleensä jo olemassa siinä vaiheessa kun Häiriö niitä pyytää. Mä oon vaan jossain vaiheessa tiivistänyt ne pois.”
Ylppö kertoo, että Metallisydämen kappaleissa intuitiivisesti syntyneet ja pitkään mietityt tekstit elävät ensi kertaa sulassa sovussa. Mies myöntää, että joistakin teksteistä hän ei tajunnut kirjoitushetkellä ’hevon vittua’. Toisenlaista sarkaa ironian, ihmissuhdetarinoiden ja tajunnanvirran seassa edustaa bändin lähipiiriä jo järkyttämäänkin ehtinyt Lady Day on kuollut -kappale, jonka itsemurhaa käsittelevä teksti on kenties vakavinta Karmaa ikinä. Satiirin seassa biisi pysäyttää kuin seinään. Ei siitä sen enempää, kokeilkaa itse.

Teurasmiehet heiluttaa

Metallisydämen nimibiisi edustaa albumin musiikillisesti rankinta laitaa ja tuo riffeillään oitis mieleen thrash-kuningas Slayerin. Hyvä niin, biisin tarkoituskin kun on kumartaa Slayerin - tai ’Tompan bändin’ kuten Ylppö orkesteria nimittää - suuntaan. Kalifornialaisrymisyttäjä on koko bändin suuri suosikki.
”Me ollaan saatu Savolainenkin (rummut) jo käännytettyä”, naurahtaa Häiriö. ”Nyt musiikin ammattilaisena - jos sellaista ilmaisua nyt voi käyttää - ymmärtää nuo jutut ihan eri tavalla ku joskus viistoistavuotiaana. Löytää niinku musiikin ihan erilaisesta näkökulmasta, ja silti se on vitun kovaa.”
”Tietyllä tavalla tässä ympyrä sulkeutuu. Siitä on joku viistoista vuotta aikaa ku tota musaa on kuunneltu helvetin paljon. Sen jälkeen on käyty kaikkia eri musiikin vaiheita läpi, ja se hevi on vähän niinku unohtunu. Nyt siihen on taas ollu turvallista palata”, luotaa Ylppö.
Alusta loppuun tyrmäkkää metallista mättölevyä Maj Karma - tai edes sen joku mahdollinen sisarbändi - tuskin tekee. Suurimpana esteenä hankkeelle on Häiriön ääretön perfektionismi.
”Pitäs olla vitusti parempi ku Kerry King ja pojat, siinä on aika kova homma.”
”Musta se ois vähän tylsää. Kumminki noita tunnetiloja on niin paljon erilaisia ja niin paljon sanottavaa, että menis turhan yksipuoliseksi. Menettäskö se sitten tehonsa? Ääh, paskat, ei Slayer ainakaan oo menettäny”, täräyttää Ylppö.

Meitä on moneen asentoon

Maj Karman Kauniiden Kuvien imago on ollut harvinaisen hyvin muokattavissa vastaanottajan tarpeiden mukaan. Milloin orkesteri on ollut taiderokkaava älykköjoukkio, milloin tekotaiteellinen hihhuliremmi. Vasta näinä päivinä on päästy tilanteeseen, että joku saattaa pitää yhtyettä jopa aivan tavallisena rockbändinä. Asiaa on edesauttanut seikka, että bändi itse tolkutti viime albumin haastatteluissa sellainen olevansa.
”Onhan meillä ollut taipumusta tehdä asioita vaikeasti, mutta eihän se meistä mitään älykköjä tee. Se tekee meistä vitun tyhmiä”, pistää Häiriö.
”Meidän imago on, että yksinkertaiset jätkät tekee yksinkertaista rokkia. Siihen me ainakin pyritään”, muotoilee Ylppö.
Siinä mielessä pyrkimys on onnistunut, että parin viime kesän tv-festariraporteissa on nähty vakiokasvona varsin yksinkertaiselta vaikuttava Herra Ylppö. On vatkattu pippeliä ruudulla, oltu sekä sekoboltseina että kreiseinä ja jauhettu tätä sun toistakin paskaa.
”Se oli semmosta itseinhon ja narsismin sekamelskaa. Sillon oli kyllä enemmän sekaisin ku nyt”, puolustautuu asianomainen. ”Nuo on niitä ainoita asioita, jotka suoraan sanottuna pikkasen kaduttaa. Mä en oikein tienny, miten tohon koko MoonTV-systeemiin ois suhtautunu. Ajattelin sitte, että vittuako väliä, mä vaan sekoilen ja ärsytän ihmisiä. Ehkä se ei oo kuitenkaan ihan oikea tapa suhtautua.”
Mielenkiintoisinta koko sopassa on, että Ylppö kertoo vihaavansa televisiossa esiintymistä. Mies on kuulemma oikeasti kauhuissaan kameroiden edessä.
”Mä en osaa olla luonnollinen teeveessä. Koko ajan ihmiset kysyy, että miksi sä siellä sitten oot. No, rehellisesti sanottuna siitä on hyötyä, onhan se markkinointia vaikka olis millasta”, Ylppö sanoo ja vaihtaa puheenaiheen ovelasti lehtimaailmaan.
”Onhan se ny ihan naurettavaa, että jotku sanoo, ettei voi mennä tiettyyn lehteen. Joku voi heittää, että en mä mee naistenlehtiin mutta mä meen Rumbaan. Onko se nyt tosiaan niin, että vain Rumban lukijoilla on oikeus tietää tästä musiikista? Ihan sama juttu se on tään MoonTV-homman kanssa. Seuraukset vaan on vähän erilaisia.”

Kieli katkeaa

Ainakin allekirjoittaneen tielle sattuneet Maj Karma -keikat ovat muovanneet mieleen kuvan miltei täydellisestä liveyhtyeestä. Tuntuu ettei bändi yksinkertaisesti osaa soittaa huonoa keikkaa. Millainen keikka on bändin mielestä huono?
”Sitä on kyllä kenenkään toimittajan aika vaikea ymmärtää”, virnuilee Ylppö.
”Tai just sun”, jatkaa Häiriö vinkaten allekirjoittaneeseen. Tähän saakka siis päästiin ennen kuin alkoi vittuilu. ”Oikeastaan vasta viime rundilla ollaan annettu itellemme lupa jammailla keikoilla”, Häiriö jatkaa.
”Tai improvisoida”, heittää Ylppö väliin. ”Sitä puolta me haluttais kyllä kehittää.”
”No, sitähän nyt ei paljon tarvi kehittää, sehän tulee vähän niinku itsestään…” piikittelee Häiriö.
”No kyllä sitä ajatusmaailmaa joutuu kehittelemään!” vastaa Ylppö.
Maj Karman rundeilla on totuttu näkemään jos jonkinmoista spektaakkelia ja lavarekvisiittaa. Metallisydäntä bändi aikoo kuitenkin kompata minimalistisella meiningillä, samaan malliin kuin edellistä levyäänkin.
”Ehkä me ollaan kyllästytty hetkellisesti siihen kikkailuun”, sanoo Häiriö.
”Pitäis tulla joku tosi hyvä idea, sellanen joka tuntuis vielä toteuttamisen arvoiselta”, säestää Ylppö.
Tuumasta toimeen. Ehdotan kaksikolle sydämenmuotoisia haarniskoita ja muuta huisan hauskaa, mutta vasta metalliset sydänpäähineet saavat duon visioimaan.
”Joo, ne painais ihan vitusti, niin että joutuis roikottamaan päätä silleen sivulla”, kuutioi Ylppö. ”Ajatuksena olis se, että ku ennen on heiluttanut tukkaa thrash metallin tahtiin ja enää ei tukka kasva, niin joutuu jollain konstilla hommaamaan sen niskan kipeeksi!”
Valurautaisten päähineiden yhteyteen sopisi mitä parhaiten Ylpön suunnittelema live-erikoisnumero, nimittäin ’kielen katkeaminen’. Häiriö vannottaa kuitenkin pysymään asiasta vaitonaisena.
”Ei paljasteta vielä, millä keikalla se tulee tapahtumaan.”