MAJ KARMA : SALAMA

Lehtijuttuja

Keskisuomalainen, Kulttuuri 18.11.2001, teksti Vesa Lahtinen

Nykyään shokeeraaminen on vaikeaa. Tarvitaan leninkipukuisia miehiä, piikkikampauksia ja mustia huulia. Useimmiten tulos on lähinnä naurettava, mutta joskus se toimii.
Uudempaa suomenkielistä rockia soittava Maj Karman kauniit kuvat on häpeilemätöntä erikoisuudentavoittelua, ja se ei tässä tapauksessa ole lainkaan paha asia. Perjantaina Lutakossa soittanut harjavaltalainen yhtye oli pisteliäs mutta virkistävä poikkeus harmaaseen arkeen.
Maj Karman kauniit kuvat on kokemus, jota ei mielellään erottaisi osatekijöihinsä. Visuaalisuus kuuluu erottamattomasti bändin musiikkiin. Leningeissä esiintyvä yhtye ei vaikuta teeskentevältä taideorkesterilta, kuten joissain yhteyksissä on väitetty, vaan eksentrinen ulkoinen olemus on linjassa vähintäänkin yhtä kulmikkaan musiikin kanssa.

Tylyn särmän viehättävyys

Keulahahmona heiluva vokalisti Herra Ylppö vaikuttaa kliimaksikohdissaan aidosti siltä haudasta nousseelta hahmolta, minkä roolin hän lavalla omaksuu. Miehen luihu kiemurtelu ja suoraselkäinen raivo antaa bändin ilmaisuun kieroa viehätystä.
Häiriö Piirinen on eräänlainen kuriositeetti paitsi kostyyminsa puolesta, myös jykevän kuusikielisensä varressa. Maj Karman kauniiden kuvien industrialmetallin, grungen ja ties minkä tylyn ynnä särmikkään musiikin sekametelisoppa maistuu verrattoman hyvältä tämän päättäväisen, melkeinpä itsepäisen kitaristin ansiosta.
Kappaleiden selkärankana toimivat yksinkertaiset riffit lyödään läpi vaikka väkisin. Tällaiseen perusteellisuuteen ei voi olla tykästymättä. Bändin livesoundi on yllättävän jyhkeä vaikka asialla on vain yksi kitara.
Sveitsiläisen kellon tarkkuudella ja itäsaksalaisella ilkeydellä pauhaava piikkipäinen rumpali Janne Savolainen saa rumpukalvot resonoimaan niin lavalla kuin yleisössäkin. Itse unohduin Rocktähden ajaksi seuraamaan yksinomaan Savolaisen ilmeikästä menoa. Täytyy myöntää, että vaikutuksen teki.
Perjantaina Maj Karman kauniit kuvat soitti luonnollisesti reippaalla kädellä uutta levyään Rautaneito, jolta kuultiin mm. kappaleet Kevytmelankolia, levyn ensimmäinen singlebiisi Romanssi, ja Taivaanvuohi.
Ääri-levyltä esiin pääsivät mm. tarttuva ja ytimekäs Valaiden laulu, Very Important Person ja The Best of Mozart. Poikaystävä ja Iskelmä olivat vanhemman tuotannon helmiä.

Oma tontti

Etulinjassa Maj Karman kauniit kuvat iskivät voimalla tajuntaan. Kuinka pieneksi sitä itsensä tunsikaan, kun Savolaisen tuplabassot rytisivät, Piirisen kitara murisi ja Ylppö raivosi Hullua huutajaa. Maj Karman kauniit kuvat pystyy täyttämään aggressiivisen imgonsa asettamat odotukset. Orksteri onnistuu louhimaan suomalaisesta rockskenestä oman persoonallisen tonttinsa, johon muilla yrittäjillä ei ole asiaa.
Lämmittelyakti Cerubi kuulosti etäisesti Maj Karman kauniilta kuvilta. Kappalerakenne noudatteli samankaltaista kontrastihakuisuutta, ja sanoituksissakin kuului olevan samansuuntaista ajatusta. Maj Karman rinnalla yhtye tuntui varsin arkiselta, ja vaikutelmaksi jäi, että tämän on joku muu keksinyt jo aikaisemmin.
Maj Karman kauniit kuvat & Cerubi Lutakossa 16.11.2001.