HERRA YLPÖN HERKEMPI ILME
VOIT OTTAA KÄDET POIS KORVILTASI. HÄN LAULAA RAKKAUDESTA.
Miten suhtautua yhtyeeseen, joka uhitteli alkukesällä tekevänsä
"Suomen kaikkien aikojen arvoituksellisimman ja rankimman levyn"? Jonka
solistina on hameeseen pukeutuva kaljupää, joka on esitellyt penistään Moon
TV:n kipeimmässä festivaaliraportissa?
Pelonsekaisella uteliaisuudella, ehkä.
Helsinkiläisessä trendibaarissa istuu kuitenkin kaksi hiljaista, ujon oloista
porilaista. Maj Karman Kauniiden Kuvien kitaristin Häiriön rauhallisuudessa
on sentään jotain uhmakasta, mutta solisti Herra Ylppö on selvästi
hermostunut. Sama vika joka levyn kohdalla, kuulemma.
Nelihenkinen Maj Karma
on ollut parin viime vuoden ajan kotimaisen vaihtoehtorockin kärkinimiä,
Satakunnan vastine Smashing Pumpkinsille tai seuraava CMX, kriitikosta
riippuen.
Uusi albumi "Rautaneito" on raskas, mutta edeltäjiään
melodisempi ja melankolisempi. Entä se luvattu rankkuus?
"Meillä vain
sattui olemaan paljon surumielisiä biisejä. Tavallaan ne ovat aiempaa
rankempia: voimakkaampia, jylhiä", Ylppö kertoo.
Rautaneidon lyriikat
kietoutuvat ihmissuhteiden ympärille, mutta mikään sänkykamarilevy se ei ole.
Kesätöissä Kemiran tehtaiden säkityslinjalla perustettu bändi tietää, missä
ruusut kasvavat.
"Ei me edes osattaisi olla hempeitä, yritys kaatuisi
meidän persoonallisuuksiin", Häiriö sanoo.
Oululla on Röyhkä, Joensuulla Alangot.
Dingon jälkeinen Pori haluaisi varmaankin
kuulostaa peribrittiläiseltä Manboyltä, mutta todellisuus on lähempänä Maj
Karman Kauniita Kuvia, Harjavallalta kaupunkiin muuttaneita synkistelijöitä.
"Pori
on niin ankea kaupunki, että se ruokkii meitä. Morrisey on kirjoittanut
sellaisen biisin kuin Everyday is like Sunday, sehän kertoo Porista",
Ylppö vitsailee.
Pikkukaupungin ahdasmielisyys ei lannista, vaan pikemminkin
tarjoaa haastetta.
"Jos mulla on Porissa hame päällä, tietysti juntit
vittuilee ja huutaa, mutta jos mä pistän kaikki meikit päälle, vedän
överiksi, sitten ne ei enää vittuilekaan, hämmentyy vaan.
" Pukeututuminen
on osa Maj Karman kokonaisvaltaisuutta. Siihen kuuluu myös se, että yhtye
suunnittelee levynkantensa itse. Kun muu bändi äänitti osuuksiaan, Ylppö
tappoi aikaa maalaamalla.
Bändi ei kuitenkaan halua leimautua sen enempää
taide- kuin terapiaryhmäksi, vaikka hengenheimolainen löytyykin teatterin
puolelta. Levytyksen aikana netissä pitämässään studiopäiväkirjassa Ylppö
siteerasi Jouko Turkkaa: "Naurakaa vain, kunhan pelkäätte! Niinpä.
Kukapa ei haluaisi olla rockmusiikin Turkka. Siinä vain on pirun suuri vaara,
että onkin rockmusiikin Simo Rantalainen.
" "Turkka on jäänyt vähän
yksin oman juttunsa kanssa, kun muut eivät ole ikinä oikein päässeet samalle
tasolle sen kanssa. Välillä meillä on vähän samanlainen olo, että ollaan
yksin täällä", Ylppö sanoo.
Viime kesänä keikoilla löytyi kuitenkin jo
useampia Ylppö-klooneja, joiden kaljuja koristi bändin tunnuksena oleva
pahvikruunu. "Se on ihan ok, kruunu vaan päähän, mutta mieluummin ilman
vaatteita.
" Oman ekshibionisminsa Moon TV:llä Ylppö kuittaa ironisesti. "Taiteilijapoika
ei aina halua olla niin taiteilija, välillä pitää ärsyttää ihmisiä."