MAJ KARMA : SALAMA

Lehtijuttuja

Iltalehti 18.10.01, Heta Hyttinen

Maj Karman Kauniiden Kuvien rakkauslauluja Rautaneidolle
'Tää on romanttinen curelevy mut seuraavasta tulee pelkkää huutoa'


- Ihmiset, tämä on juuri sitä teidän inhoamaanne löystymistä. Sitä kun vanhat sedät tulee vähän kuuluisimmiksi niin ne löystyy, Herra Ylppö julistaa.
- Me myydään itsemme, että saatais radiohitti. Mä olen kuunnellut monta kuukautta Mafiaa ja blokannut kaikki hyvät sävelkulut, Häiriö Piirinen lisää.

Vitsi vitsinä ja takaisin todellisuuteen. Huomenna julkaistava Maj Karman Kauniiden Kuvien Rautaneito todellakin hengittää enemmän ja kertoo rakkaudesta, mutta tavara on edelleen timmiä ja asenne tiukkaa.
- Siellä on paljon suoraa puhetta ihmissuhteista ja parisuhteeseen liittyvistä asioista mut myös asioita joita ei sanota suoraan. Ihminen on hyvin ristiriitainen. Tää on tavallaan teemalevy. Rakkauslauluja, mutta aika maanisia ja synkkiä sellaisia. Jos tää on curelevy, seuraavasta tulee pelkkää huutoa, Ylppö virnistää eikä ole aivan varmaa, kuinka paljon totuutta lausahdukseen sisältyy.
- Tää on eka levy jonka tekstejä on kirjoitettu yksin ollessa. Mä olen hylännyt parisuhde-elämäntavan ja tällä hetkellä tuntuu, että on parempi näin. Toki olen pikkasen kyllästynyt miesten maailmaan ja haluaisin tutustua tyttöihin ja naisten maailmaan, Ylppö tuumii.
Kuten kaksikko toteaa, varmaan juuri feministisen ulkomuodon ja miehekkään musiikin yhdistäminen on se juttu, mikä joitakuita saattaa ärsyttää edelleen vuosien jälkeenkin.
- Meistä olisi mukavaa jos meitä ei pidettäisi niin kamalan erikoisina. Kyse ei ole missään tapauksessa taidemusiikista vaan hyvinkin suoraviivaisesta rockista. Mä inhoan taidekoululaisia vaikka mulla itsellänikin on se tausta, Ylppö tunnustaa.

'Haavoittuvuus on tärkeää'
- Mukana on myös inhimillisyyttä ja haavoittuvuutta. Me ei ikinä haluta sellaista amerikkaa mistä ei löydy inhimillisyyttä. Esimerkiksi Apulannan suosio perustuu varmaan pitkälti inhimillisyyteen ja haavoittuvuuteen. Se on mielenkiintoista ja rockmusiikissa tärkeää.
- Popmusiikin ja rockmusiikin ero on siinä, että rockmusiikissa on piikkejä. Pitää kuulla, että siinä ihmiset laulavat ja soittavat, Ylppö tiivistää Maj Karman Kauniiden Kuvien ja Rautaneidon filosofiaa.
Karman tapa käännellä asioita suuntaan ja toiseen tuli todistettua tämänkin prosessin aikana.
- Me ollaan välillä vähän liiankin demokraattisia. Tuhlataan aikaa vatvomiseen ja kuitenkin aina palataan originaaliin. Demokraattisessa yhteisössä pitää kuitenkin olla kaikilla yhtä paljon äänivaltaa, Häiriö perustelee.
Toisaalta - iänikuiset vääntelyt ja yhtyeen luonnollinen jatkumo ovat ainoa selitys sille, miksi jotkut asiat ovat vasta nyt loksahtaneet aloilleen.
- Esimerkiksi Rocktähden kertosäe on ollut olemassa jo ennen Karmaa. Sitä ollaan soitettu jo mun edellisessä bändissä vuonna 1989, Häiriö naurahtaa.
Myös Karl Benz -biisi on kaivettu esiin aikojen naftaliinista.
- Se on henkimaailman asioita, milloin asiat napsahtavat, Ylppö tuumaa.

Salakeikka jopa tekijöilleen?

Yhtye on edelleen suunnittelemassa suomenkielistä ulkomaankiertuetta joskus tulevaisuudessa. Jos nyt kuitenkin hoidetaan ensin perinteiset Suomen suurimmat kaupungit pois päiväjärjestyksestä….
- Me aloitetaan rundi salakeikalla. Siitäkin haaveiltiin, että se olisi niin salainen, että ei edes itse tiedettäisi, missä kaupungissa vedetään. Käytännössä se voi kyllä olla vähän hankalaa, Häiriö puntaroi.
On totta, että Maj Karman Kauniista Kuvista ei tule uutta daruderasmusbomfunkia Rautaneidon jälkeenkään, mutta miksi pitäisikään?
- Suurten massojen hyväksynnän tavoittelu ei tee meidän elämäämme yhtään paremmaksi. Massojen tavoittaminen olis varmaan kivaa, mutta jos sitä pitäisi tavoitella tavalla, josta ei pidä, se saisi varmaan surulliseksi, Ylppö tiivistää.