Onko sydämesi ruhjottu? Kokonaan hukassa? Vai tykyttääkö se levottoman epätahtisesti? Hyvä, sillä Maj Karman Kauniit Kuvat tuo tilalle jotain parempaa, Metallisydämen. Kaupanpäällisinä tarjotaan niin brutaalia sydänhierontaa kuin hellää rinnan silittelyä - tikarilla.
Uusi Karma tuli oikeastaan vähän varkain. Eihän tätä edes tajunnut kaivanneensa näin paljon ennen kuin levy oli viikon ehtinyt soida soittimessa. Mutta tarpeekseen ei hevin saa, karmakiintiössä on ollut paljon täyttämisen varaa. Kolmen vuoden takainen kolmoslevy Ääri räjäytti pään ja jätti suuren nälän. Vuoden 2001 lopuilla julkaistu, melodisempi ja pehmeäsointisempi - sikäli kun sanaa voi mielekkäästi karma-musiikin yhteydessä käyttää - Rautaneito onnistui jatkamaan tinkimätöntä linjaa. Samaa voi sanoa keikoista, jotka ovat kirkkaasti maan parhaimmistoa. Yhteensoiton intensiteetti on omaa luokkaansa bändin ja aina fanaattisen yleisön hikisen raivokkaassa musiikillisessa lähikontaktissa.
Metallisydän on kansiteksteissä jaettu vinyylityyliin kahtia, kahteen kammioon. Siirtymä kammiosta toiseen kuuluu myös levyn tunnelmissa, ja välittyy etenkin lyriikoissa. Sanoittaja, kajaalikalju Herra Ylppö jatkaa pettämättömän pirullisella linjallaan. Ylppö luotaa ympäristöään jokaista sanaa painottaen ja laukoo niin totuuksia kuin kaksihaaraisuuksia, ripotellen joukkoon merkitseviä nimiä ja tunnustuksia. Lyriikoissa kiehtoo monikasvoisuus. Ensin liikutaan hyvin omakohtaisissa tunnelmissa, sitten taas rooli vaihtuu kauas omasta persoonasta. Levyn nimikappaleen "kenen äänellä puhua?" -kysymyksen voikin kääntää takaisin kysyjäänsä: Kenen äänellä puhut, Herra Ylppö?
Henkilöhahmoja biiseistä löytyy tuttuun tapaan moneen makuun. Iso mies pohjoisesta avaa levyn J.Savolaisen napakan tuplabasaroinnin ja Häiriö Piirisen raavaan riffin kuljettamalla kertomuksella. Liskokuninkaan poika kukkoilee reippaasti yli hautojen, Rautaneito-levyltä comebackin tekevä rocktähti taas tilittää entistä rankemmin. Seuraa piikikästä ja paikoin oikein osuvaa tekstiä, ilkikurinen virne hehkuu suupielissä.
Mutta juuri kun Rocktähti muistelee -biisin myötä on ehtinyt virittäytyä vastaanottamaan monia tahoja rokottavaa, enimmäkseen kevyttä (piilo)vittuilua, lyö Maj Karman Kauniit Kuvat luuta kurkkuun ja kovaa. Hymy hyytyy soundillisesti raskaamman vasemman kammion vaihtuessa oikean kammion tyylittelevämpään ilmaisuun.
Ensin Elena Leeve, fiktiivinen kidnappaustarina mm. Cyclomania-elokuvasta tutusta nuoresta näyttelijättärestä. Eihän tätä tietysti tule tosissaan ottaa, mutta biisiin taitavasti luotu kokonaisvaltaisen uhmakas tunnelma on kaikkea muuta kuin kevyesti otettava. Lady Day on kuollut sitten vasta pysäyttääkin. Taustalla kutkuttelevat koskettimet ja pelottavan tehokas kertosäe rakentavat hätkähdyttävän tiiviin ja koskettavan esityksen kuolemanvakavasta aiheesta.
Laatu ei kuitenkaan aivan kestä. Sinkkuna julkaistu Arpi ei tunnu sopivan levyn linjaan, ja istuisikin niin sanojen kuin toteutuksensakin puolesta paremmin edelliselle levylle. Raskaat linnut toiminee paremmin liverykäisynä, nyt se jää liian helposti ohitettavaksi rymistelyksi.
Kun Metallisydämen ensimmäinen puolisko edustaa miesnäkökulmaa, on oikea kammio omistettu vastakkaiselle sukupuolelle. Elena Leeve saa rinnalleen Jonnat ja katutytöt. Varsinkin Katutyttöjen laulun yksinkertainen "laulu katutyttöjen lauletaan ilolla/laulu katutyttöjen iholle" -hokema tahtoo jäädä pitkäksi toviksi päätä asuttamaan.
Kaksi komeutta nousevat kuitenkin ylitse muiden. Vasemman kammion kappale Metallisydän on myös jaettu kahtia, kuin levyn rakennetta jäljitellen. Oikein messevää mättöä ja nykivää rutistusta koko kappale alusta loppuun. "Hulinointi alkakoon!" Oikean kammion ja koko levyn sulkee Satulaulu. Mutta tällä kertaa levyn lopusta ei löydykään seitsemän minuutin hämystelyjä, vaan tajuton täsmähitti. Lopetus on herkkä, tyylikäs ja tyhjentävä. Ei tuu encorea. Tähän ei auta muu kuin aloittaa levy taas alusta.
Näitä voisi kehua vaikka kuinka monelta kannalta, mutta eiköhän tässä ollut tarpeeksi. Ottakaa itse tarkemmin selvää. Vankka kuulijakunta tietää mistä on kyse, eikä voi kuin kumartaa kruunua jälleen kerran. Muut voivat vaikka maistaa levyä ja tulla keikalle. Ja seuraavalle, ja taas sitä seuraavalle. Niin minäkin. Sydämet sykkimään hyvää karmaa.
Arvosana: 4,5/5
ROCKTÄHTYEDEN SIETÄMÄTÖN RASKAUS
Maj karman kauniiden kuvien uuden albumin kylmänsiniset kannet antavat jonkinlaista osviittaa levyn musiikillisesta annista: Metallisydän on hieman luoltaan työntävämpi ja vaatii enemmän aikaa avautuakseen kuin edeltäjänsä Rautaneito. Musiikillisesti mitään radikaaleja uudistuksia ei ole tapahtunut, korkeintaan Herra Ylpön laulu on aikaisempaa melodisempaa ja vähemmän raakaa.
On vaikea ymmärtää Maj karman jatkuvaa vertailua Kotiteollisuuteen, Trio niskalaukakseen ja muihin raskaisiin suomenkielisiin. Mitenkään edellä mainittuja yhtyeitä väheksymättä voi sanoa MKKK:n omaavan huomattavasti hienostuneemman nyanssien ja dramatiikan tajun: esimerkkinä vaikkapa kidnappaustarina Elena Leeven yllättävä siirtymä zencafemaisen lakonisesta kertomuksesta raastavaan kertosäkeeseen. MKKK:n kappaleet eivät myöskään kulje aina sillä perinteisellä "säkeisstöt hiljaa,kertosäkeet kovaa" -metodilla.
Kenties levyn parasta antia ovat Herra Ylpön monipuolisella aihealueella liikkuvat, usein vahvasti itseironiset tekstit. Merkillepantavaa on monissa kappaleissa käsiteltävä rocktähteys ja siihen läheisesti liittyvät asiat. Vaikka Ylppö laulaakin Jonnat tulevat -kappaleessa inho suupielistä valuen "rokkipiirit/vitun lintukoto" ei hän kiellä itseään ja asemaansa systeemin sisällä. Albumin nimikappaleessa rocktähti anelee opastusta "jos sä jumala olet olemassa/anna mun onnistua/en tiedä kuinka olla lavalla."
Mielenkiintoinen raita on myös Rocktähti muistelee,jossa lauletaan raskaasta suomenkielisestä musiikista käyttäen termejä "pelkkää meteliä" ja "taidetta perseestä".
Loppua kohden levyn yleisilme muuttuu huomattavasti vakavammaksi. Rocktähti-pohdinnat vaihtuvat synkempiin aiheisiin, ja esimerkiksi itsemurhaa kkäsittelevä Lady day on kuollut on hyvin pysäyttävä esitys niin tekstinsä kuin tulkintansa puolesta. Maj karman kauniit kuvat on jälleen onnistunut tekemään itsensä kuuloisen levyn, ja se riittää varsin hyvin.
MKKK ottaa todella rohkeasti etäisyyttä edelliseen, huomattavasti kuulijaystävällisempään levyynsä Rautaneitoon. Äänimaailmassa tapahtunut raju karsiminen ja minimalismi ovat johtaneet äärimmäisen metalliseen, voisi jopa sanoa kylmään, lopputulokseen. Monesti kuullut vertaukset Sielun Veljiin ovat nyt enemmän paikallaan kuin koskaan.
Levy on jaettu ovelasti vasempaan ja oikeaan kammioon, jotka tulevat levyllä mainitussa järjestyksessä. En tiedä olenko lähelläkään Ylpön ajatuksia, mutta tulkitsen vasemman lohkon miehiseksi – raskaammaksi puoleksi. Tältä puolelta löytyvät ne iskevimmät riffit ja suorimmat, iskulauseisimmat huudot, myös kaikki kappaleet on laulettu ns. miehisestä näkökulmasta. Oikea, femiinimpi puoli, keskittyy tarkkailemaan asioita hieman hienostuneemmin – etäämmältä. Tällä puolella melodiat ovat enemmän läsnä, ja lyriikan keinot ovat moninaisemmat.
Musiikillisesti levy edustaa mielestäni ehdottomasti askelta eteenpäin. Raskaat riffit iskevät kuin Stuka-parvet täsmällisen tarkasti, herra Ylpön lyriikka on yhä pistävämpää ja etenkin kappaleissa Iso Mies Pohjoisesta ja Rocktähti Muistelee sekä itse nimibiisissä jälki on jo liki mestarillista. Levyn voima on äärimmäisen alkukantaista ja raakaa, mutta kuitenkin jollain demonisella tavalla inhimillisen lämmintä – ehkäpä Metallisydän sykkii yhä meille ihmisille. Toisaalta tässä ehdottomuudessa ja puhtaassa voimassa piilee myös yhtyeen pahin uhka; rajat alkavat näkyä jo horisontissa, suuri kysymys kuuluukin: Minne tämän jälkeen? No, ainakin yhtyeen seuraavalle keikalle.
Arvosana: *****
Ehdinkin tässä jo pari viikkoa sitten hehkuttaa bändin ensimmäistä sinkkulohkaisua tältä levyltä ja nyt kun itse pitkäsoitto rymisee stereoissa, niin en voi muuta kuin taas kerran todeta olleeni oikeassa ennustaessani hyvää levyä. Karmoilta ei tosin ole koskaan mielestäni tullut huonoa tuotosta, mikä voi vaikuttaa tämän selonteon objektiivisuuteen. Yrittänyttä ei laiteta, joten antaa palaa.
Olen usein väitellyt siitä, onko Karma metallibändi vai mikä sana kuvaisi yhtyettä parhaiten. Rock on hiukan liian vaisu sana tähän tarkoitukseen ja metalli taasen liian raskas. Molemmat sanat ovat jotenkin niin ympäripyöreitä, etteivät ne suosi bändin linjaa mitenkään. Niin tai näin, Metallisydän on rankin Karmalevy tähän mennessä. Edelleenkään bändi ei ole Deicide, jos sana 'rankin' alkoi pelottaa ja nimikappale onkin se eniten metallisin kohkaus mitä kiekolta löytyy, joten kaikki vanhat Karmadiggarit voivat ensin huokaista helpotuksesta ja alkaa taas pidätellä henkeään, sillä levy on varmasti yllättävä vanhaan Karmaan tottuneille.
Vaikka yleisilme on siis rankistunut, ei ne perinteiset Karman tunnusmerkit ole mihinkään kadonneet. Päinvastoin, soitannan tiukentuessa kyseiset piirteet korostuvat entisestään. Ylpön omalaatuinen laulutyyli varustettuna vielä erikoisemmilla sanoituksilla on eräs niistä elementeistä, mistä Karmat ovat nimeä saaneet. Metallisydän ei tee vanhaan linjaan poikkeusta ja on oikeastaan ilo huomata, että Ylppö ei tingi tyylistään taaskaan piirun vertaa. Kaikki eivät miehen vokalisoinnista tietystikään pidä, eikä tämä levy uskoakseni kenenkään bändistä aiemmin pitämättömän päätä käännä. Luulisin lopputuloksen olevan vanhojen diggareiden mieleen. Bändi kehittyy levy levyltä ja kuulostaa aina vain tuoreemmalta ja kirkkaammalta.
En ole koskaan ymmärtänyt täysin Ylpön tekstejä ja en kyllä ymmärrä tälläkään kertaa sen enempää. Jotain insidehuumoria kuitenkin kait kätkeytyy kappaleen 'Jonnat tulevat' sanoituksien taakse, samantyylisesti kuin 'Jätti-Heidiin' silloin muinoin. Kovasti jotain skenaarioita Ylppö sanoituksissaan maalailee, mutta allekirjoittanut ei niistä mitään tolkkua saa. Vaikka Ylppö on taitava käyttämään sanoja, en löydä niistä samanlaista kosketuspintaa kuin esim. J. Martikaisen teksteistä. Ehkä kuitenkin on hiukan typerää edes mainita Martikainen tässä yhteydessä, koska epäilen Ylpön sanoituksien ja laulun olevan vain yksi soitin lisää muiden joukossa ilman sen enempiä kummasteluita ja lisäkysymyksiä sanojen merkityksellisyydestä. Taitavia molemmat omissa kasteissaan, joten se teksteistä.
Mitä sitten soundeihin ja soitantaan tulee, niin Häiriön kitara ei ehkä 'kirsku' samoissa määrin kuin ennen eikä äänimaailma ole niin kuiva kuin aiemmilla levyillä. Riffit ovat edelleen varsin yksinkertaisen kuuloisia, mutta Häiriön raastavan rujo tyyli tekee taas selväksi, kenen levy soittimessa pyörii. Eniten kuitenkin pitää antaa propseja rumpali Savolaiselle. Tuplaspedujen tarkoitus on selkeästi omaksuttu ja metronomin tarkat iskut eivät paljon armoa jakele. Bändi on selvästi hyvässä vedossa ja odotankin innolla livekeikkoja tänne pääkaupunkiseudun suunnalle.
Metallisydän on taas kerran se paras Karmalevy. Ilman mitään muttia ja ehkiä. Se on. Kuten mainitsinkin jo, ketään bändin entistä vihamiestä tällä ei käännytetä, mutta bändistä pitävät saavat hunajaa korvilleen täydeltä laidalta. Ei ole paljon epäilyksiä siitä, mitä kesän festarikeikkoja odotellessa kuunnellaan...
Arvosana: 5/5
Arvosana: 8
Maj Karman Kauniiden Kuvien musiikkia kuvastaa hyvin sanapari “epätyypillinen harmonia”. Vaikka riffit ovat rankat ja sanoitukset vailla hempeää lempeyttä, on musiikki kokonaisuudessaan hyvin kaunista ja oudon lyyristä. Maj Karman uusin levy Metallisydän on tiivis levy niin musiikillisesti kuin ajallisestikin. Levyn tekovaiheiden suoraviivaisuus ja pelkistäminen kuuluu musiikissa. Mitään turhaa tai jälkikäteen ynnätyn kuuloista ei kappaleista löydy. Metallisydän -levyn kappaleissa ironia ja huumori ovat vahvasti läsnä samoin kuin vakavat asiat kuten itsemurha. Herra Ylpön sanoitukset voi ottaa tosissaan, muttei sanatarkasti. Metallisydän on jaettu kahteen puoleen: vasempaan ja oikeaan kammioon. Keveästä raskaaseen: Vasemman kammiopuoliskon kappaleissa on vahvasti ironian ja sarkasmin makua. Oikeanpuolimmaisen kammion kappaleet ovat vakavampia, todellisuutta kunnioittavia ja hätkähdyttäviä.
Maj Karman Kauniit kuvat on vahvan esteettinen yhtye niin musiikillisesti kuin ulkomusiikillisestikin. Huolella toteutettu levyjen kansitaide ja mustanpuhuva, jopa maaninen lavaestetiikka rakentavat vahvan ja omanlaisen kehyksen Kauniille Kuville.
Kylmäksi ja teräväksi luonnehditun Metallisydän-albumin parhammistoon kuuluvat ehdottomasti vangitseva marttyyriballadi , Ritarisydän, kielletyt puheenaiheet ääneenlausuva Lady Day ja levyn päättävä “rakkauslaulu” Satulaulu.
Ennen Metallisydäntä ilmestynyt Arpi-single pisti miettimään, onko Maj Karman Kauniiden Kuvien viehätys nuukahtanut, kun bändi ei tuntunut keksineen mitään uutta sitten Rautaneito-albuminsa. Pelko oli turha. Kauniiden Kuvien neljäs albumi tuskin muuttaa ihmisten käsityksiä bändistä, mutta paikoilleen se ei ole jäänyt polkemaan.
Toisaalta on helppo ymmärtää, miksi Harjavallan hurjat ovat kaupallisesti jääneet Trio Niskalaukauksen ja Kotiteollisuuden varjoon. Vaikka yhä enemmän Mobylta näyttävä Herra Ylppö korostaa, ettei tässä tarkoituksellisen vaikeaa taidetta olla tekemässä, niin monen heviossin ja suomirock-fanin voi olla mahdoton käsittää, mistä Ylpön todellisia ihmisiä ja fiktiota yhdistelevissä sanoituksissa on kyse. Tässä yhteydessä nimittäin yksikön ensimmäisessä persoonassa esiintyminen ei välttämättä tarkoita omakohtaisuutta. Luoja yksin tietää, kuinka tosissaan Ylppö Rocktähti muistelee -kappaleessa on laulaessaan pelkkää meteliä Emman kuvat silmissä soittavista raskaista suomenkielisistä. Itseironiaa tai ei, niin vielä hauskemmaksi biisin meta-tason kommentin suomalaisesta rockscenestä tekee Ylpön lakoninen toteamus teräväkielisestä tähdestä, joka puhumansa paskan itsekin nieli. Ylppöä kun ei ole totuttu pitämään turhan vaatimattomana miehenä.
Mystisen Rocktähden ohella levyllä esiintyy muitakin tuttuja hahmoja. Aiemmilla levyillä esiintyneet Heidi ja Lady Day saavat jatkoa nyt muun muassa Elena Leevestä, jonka runsailla vokaaleilla sointuva nimi on viehättänyt Ylppöä todennäköisesti juuri foneettisin perustein.
Mutta jos tuntuu, että Maj Karman Kauniit Kuvat ei ole uusiutunut, on se yksinään kuulijan laiskuutta. Metallisydän lienee bändin rankin levy, intensiivisempi kuin Rautaneito eivätkä albumin toistuvat Slayer-vaikutteet voi olla jättämättä jälkeään levyn muutenkin pimeään tunnelmaan. Ensilevystä asti esiintyneet vertailukohdat Sielun Veljiin ovat nyt lihallisempia kuin koskaan. Yhtyeelle ominainen rumankaunis soundi on entistäkin pelkistetympi ja karumpi eikä edellisen levyn Pasi sanoo -kaltaisia "helppoja" pop-kappaleita Metallisydämeltä löydy. Vaikeaa on edes poimia joukosta erottuvia kappaleita, sillä Metallisydän on varmasti Maj Karman tasaisin albumi eikä se aukene vain yksittäisiä kappaleita kuuntelemalla.
Metallisydän on varsin kaukana perinteisestä suomalaisesta miesangstista, mutta ahdistunut ja synkkä levyn pohjavire on. Katutyttöjen laulu on vähintään yhtä kohtalokas kuin katupoikien vastaava muutama vuosikymmen aikaisemmin ja Lady Day on kuollut -kappaleen tyly tunnelma on raadollisuudessaan koskettavaa.
On ihan turha pohtia, onko Metallisydän Maj Karman Kauniiden Kuvien paras levy. Minulle ainakin riittää se, että se on vähintään yhtä hyvä kuin kolme aiempaakin.
****
Kummallisilta tyypeiltä odottaa aina jotain kummallista. Kun friikkilän meno osoittautuukin kutakuinkin samanlaiseksi kuin tavallisten lökäpöksyjenkin, on sekin ihmetyksen aihe. Maj Karman kauniit kuvat on yhtye, jolta on totuttu odottamaan jotain enemmän tai vähemmän nyrjähtänyttä. Nelikon tuorein kokopitkä Metallisydän ei kuitenkaan ole niinkään kummallinen kuin mielenkiintoinen.
Metallisydän voisi nimittäin olla teemalevy. Kipaleet on jaettu kahteen kastiin: vasempaan ja oikeaan kammioon. Vasen aloittaa kiekon viidellä raskaalla revityksellä,jotka ovat yhtä hellävaraisia kuin kokovartalopesu teräsvillalla. Oikean kammion puolelle on ympätty pehmeämpää materiaalia. Kitarat tarjoilevat muutakin kuin alarekisterin barreriffejä. Tietenkään kappalejako ei ole aivan näin tarkan mustavalkoinen, mutta pääpiirteittäin meno on tämänlaatuista.
Myös sanoitusosastolla jako noudattelee karkeasti kahden kammion dualismia. Vasemmalla ruoditaan yleismaailmallisempia ruokottomuuksia, kun taas oikean kammion viisut peilaavat rockstarban, puskaradion perusteella ilmeisesti herra Ylpön, rankkaa rakkauselämää.
Maj Karman kauniit kuvat on onnistunut jälleen erottautumaan tämän hetken rockskenestä, ei tyhjänpäiväisellä shokkiefektillä, vaan rehellisen aidolla ja kantaaottavalla pläjäyksellä. Eivätkä ne melodiatkaan hullumpia ole.
8
SYNKKÄÄ PAAHTOA KATEGORIOIDEN KATVEESSA
Karma-ryhmällä on sama hieno taito kuin musiikillisesti samasta puusta veistetyllä (no onhan se!) Marilyn Mansonilla: he pystyvät loihtimaan ilmoille vaikka kuinka metallisydämistä mättöä ilman, että kukaan älyissään oleva ihminen puhuisi hevistä – pelkkä rock riittää. Tätä albumia ei edes nimensä takia luokitella metallilevyksi – pikemminkin alleviivaava nimi estää asian esille ottamisen. Niin totta, ettei sanotuksi saa. Minunkin on tyydyttävä vain väittämään, että tämä kaffekupponen on synkkää paahtoa kategorioiden katveessa.
MKKK:lle on ehtinyt kehittyä niin vahva oma ilme, että vertailukohtia on entistä helpompi nostaa esiin ilman pelkoa Maj Karman herkän hipiän verinaarmuttamisesta. Heti avausbiisissä Iso mies pohjoisesta nousee mieleen, eh, iso mies pohjoisesta, Kauko Röyhkä. Pintatason yhteys ei ole niin tuhannen voimallinen, mutta kyllähän joku Pahan maan biisi on syvimmässä ytimessään tämän salavuoteinen velipoika. Myös Herra Ylpön laulun rytmitys ja painotukset nousevat samasta pohjoisesta sylttypytystä. Laulutavan ja maailmojen kautta voisi mainita myös Ismo Alangon. Ylpössä on aivan samaa jyrkkää ja ehdotonta vakuuttavuutta kuin näissä suomirockin Rytissä ja Paasikivessä. Tuo jämäkkyys toimii jalustana sille patsaalle, joka vielä tulevaisuudessa lienee syytä hänelle pystyttää.
Olennaisin ero Alankoon ja Röyhkään on se, että vanhojen herrojen teksteissä on aina ollut siellä täällä rivien välissä pientä vitsintynkää, tai ainakin vitsailulle alttiiksi asettuvaa materiaalia. Ylppö ei missään vaiheessa vitsaile, vaan ottaa tekemisensä joko tosissaan tai enemmän kuin tosissaan. Siitä huolimatta hän ei leimaudu kurttuotsaiseksi synkisteleväksi vakavikoksi vaan hänen tosissaan ottamisensa voi ottaa täysin tosissaan. Ei paljon naurata, eikä ole tarviskaan.
Nyt intouduin jo puhumaan Ylppö ja yhtye –tyyppisestä kokoonpanosta, vaikka parasta tässä on kokonaisuuden saumaton ykseys. Samalla tavalla kuin silkoiselta ja tasalaatuiselta näyttävän hiekkakakun sisältä löytyy, kuten aina, eläviä muurahaisia, torakanpaskaa ja tupakantumppeja, muodostuu eri soittajien rujoista röpelöistä täysin yhtenäinen paakelsi, tasajännitteinen voimalataus. Kuvaava yksityiskohta linjan eheydestä on kappaleen Lady Day on kuollut saumaton liudentuminen sitä seuraavaan, täysin eri tyyliseen Arpi –biisiin – eikä vähemmän tarkkaavainen vaihtumista edes huomaa.
Rautaneitoon ihastuneet voivat hankkia tämän ilman pienintäkään epäröintiä. Jatko-osaksi tämän tajuaa jo siitä, kuinka Lady Day on kuollut muistuttaa Rautaneidon kappaleesta Pasi sanoo: ”Pasi sanoo Lady Day / hyvästi, hei hei”. Rocktähti taas saa jatkoa biisissä Rocktähti muistelee. Ja turhahan sitä on muutenkaan käydä hyvälle kurssille asettuneen purtilon kurssia suuremmin sörkkimään. Äänikuvan pieni jykevöityminen vain lisää tehoa. Ikävä kyllä aivan kaikki biisit eivät ole vieläkään kivunneet kuninkaalliselle tasolle.
Maininnan ansaitsee päähenkilönsä kidnappaamisesta kertova Elena Leeve, vaikka se onkin vain 90-prosenttisesti onnistunut toteutus 120 tehoprosentin ideasta. Maukas pala silti. Eniten sydäntäni sykähdyttävät mukavan itsevarmalla tavalla melankolisoitunut Ritarisydän sekä järjen läksiäisissä mukaansatempaavasti riemuitseva Katutyttöjen laulu: ”järki lähtee / lähtee, se lähtee / järki lähtee / piipaa-piipaa. Se neljäs loistavuus-tähti on kovin, kovin lähellä, mutta silti niin kauhian kaukana. Hyvä levy kovalla h:lla.
***
Metallisydän kestää rytmihäiriöt
Tyylitietoisuudestaan kiinnipitävän Maj Karman Kauniiden Kuvien viidennen pitkäsoiton Metallisydämen jyrkän säröjynkytyksen hengenheimolaisuuden Niskalaukauksesta Kotiteollisuuteen haistaa nopeasti. Keinot ovat tutut, mutta Metallisydän ei jää yhteen uomaan eikä sitä käy pureskeleminen yhtenä palana. Albumi maistuu monin paikoin kokoelmalle itsenäisiä, tunnelmaltaan hyvinkin erilaisia biisejä.
Visuaalisesti viimeistelty Metallisydän jakautuu "taiteellisesti" vasempaan ja oikeaan kammioon. Molemmista löytyy osuvia kimpaleita, jotka laulaja Herra Ylppö on sanoittanut vakavuuden ja virnistelyn välille. Vasenta puolta tahdistaa avausraita Iso mies pohjoisesta, joka potkii energisesti asennemetallin ja industrialin siitoksena. Nimikkoraita raahustaa monotonisen säröriffin uhkaavalla voimalla, ja heti perään Ritarisydän hengittää melodioissaan huomattavasti ilmavammin.
Silkan piiskaamisen ja itsetarkoituksellisen synkkyyden rinnalla oikean kammion värinöistä Lady Day on kuollut muistuttaa röyhkämäistä pahaenteisyyttä. Liskokuninkaan poika luukuttaa 80- lukulaista räyhäpunkin henkeä ja Rocktähti muistelee näykkii taiteilijaromantiikkaa. "Niin kävi rocktähden terävä kieli että puhumansa paskan itsekin nieli".
Viimeisenä pisarana, rakastumisen ja sydänsurujen jälkimainingeissa Satulaulu uhoaa: "Mä otan lipun takas Satakuntaan ja toivon, että hetkeksi jään unholaan". Pahempiakin uhrauksia on koettu.
****
Karmat tulevat taas rytinällä. 14.3. julkaistavaa Metallisydän-albumia ennakoi tämä single ja voi saatana, että nyt ammutaan kovilla. Sinkun kaikki kolme rallia ovat kovinta Karmaa koskaan.
Arpi on vähän Rautaneidon melodisimpia biisejä kuvastava rykäisy, varmaan eniten sitä perinteistä Maj Karmaa edustava ralli, joka ei jätä kylmäksi missään tapauksessa. Biisi on vain hiukan liian lyhyt, koska kertosäettä olisin ainakin minä halunnut saada vielä yhden kierroksen. Kertoo tosin vain siitä, että jotain hyvää on odotettavissa pitkäsoiton muodossa.
Metallisydän on sinkun ehdottomasti paras runttaus. Varmasti raskainta Karmaa koskaan. Jopa angstisempaa ja raivokkaampaa kuin Kaakaon materiaali oli muinoin. Mättökitara raastaa ja repii oikein antaumuksella ja kun kappale on vihdoin ohi, on se kuunneltava uudestaan. Todella hengästyttävä kappale ja jos pitkäsoitto on tätä samaa tasoa, niin perkele tänne se ja heti.
Rock rauha rakkaus onkin sitten ihan erilainen kuin kaksi aiempaa. Kyseessä on kuin pitkäsoiton piilobiisi, studiossa hassuteltu ränkytys, joka rullaa tietyllä monotonisella rockpoljennolla koko ajan eteenpäin. Ainut vaan, että tuplabasarit rouhivat parissa kohtaa niin munaskuita myöden, että ei tätä ihan peruspelleilyksi voi sanoa. Sinkun linjasta muuten hyvin paljon poikkeava biisi on kuitenkin pienimuotoisen voimasoiton jälkeen varsin kova esitys ja päättää sinkun varsin tyhjentävästi.
Albumia odotellessa tämä varmasti purkaa pahimmat paineet ja on MKKK-diggareille pakko-ostos.
Arvosana: 5/5