Neljänteen albumiinsa ehtinyt Maj Karman Kauniit Kuvat jatkaa jyystöään entistäkin tehokkaammin. Yhtyeen musiikin tunkeminen johonkin metallin alalajiin tai teollisuusmetelöintiin olisi vääryys, sillä Maj Karma on kaikessa rankkuudessaankin vivahteikas orkesteri. Vaikka sitä on verrattu kyllästymiseen saakka CMX:ään, jollain oudolla tavalla yhtyeessä on hieman samaa vimmaa ja ajatusmaailmaa kuin Zen Cafén loistokkaassa musiikissa, hieman eri tavalla kanavoituna toki. Yksi albumin tärkeimmistä ja tehokkaimmista lauluista on kierosti I Will Stay -riffiin perustuva Pasi sanoo. Puhtaasti tekstin kannalta ajateltuna Herra Ylpön aivoituksista ohi muiden kirii Kielto, joka on kuin Daniil Harmsin mittasuhteettomasta maailmasta. Eikä Maj Karman Kauniit Kuvat tai Ylppö olisi mainettaan ansainnut, jollei päätöskappale Minä rakastan sinua olisi perin viisto ihmissuhdekertomus.
Maj karman kauniita kuvia on joskus verrattu amerikkalaiseen Tooliin, ja vaikka samoissa tunnelmissa liikutaankin, niin siinä missä Tool pelaa tahtilajikikkailuilla ja eteerisillä melodioilla, on Maj karman taiteelliset ansiot kätketty suoraviivaisemman synkistelyn alle. Mistään laahustuksesta ei kuitenkaan ole kyse, ja välillä mieleen tulee samanlaista mutta rankempaa sarkaa kyntävä Kotiteollisuus. Herra Ylpön poppoolla on kuitenkin musiikkiinsa hieman herkempi ja huomattavasti häiriintyneempi ote.
Levyn alkupuoli kulkee mainiosti alakuloisissa tunnelmissa, ja esiin nousevat varsinkin maanisesti rullaava Kevytmelankolia sekä tunnelman hetkeksi rauhoittava Pasi sanoo. Haavat kertoo kummallista tarinaa kiusaamisesta, tytöstä jolla on vuohen pää. Bloody Valentinen ensimmäinen riffi taas on sen verran tyly, ettei sitä enää aivan vakavalla naamalla voi kuunnella. Puolenvälin jälkeen tuntuu siltä, että ote alkaisi herpaantua, mutta harhautuneen kuulijan nappaa otteeseensa viimeistään Taivaanvuohien mainio kertosäe. Levyn päättää lähes yhden riffin varaa rakennettu Minä rakastan sinua, jossa Ylpön lausunta herkistyy jo runouden partaalle.
Sanoitukset ovat suurimman osan ajasta vähintäänkin hämäriä mutta hyvin toimivia. Rautaneito maalaa kuulijalleen lohduttoman kuvan maailmasta, jonne ei eksy yksikään auringonsäde tunnelmaa pilaamaan. Levyltä ei sinänsä huonoa biisiä löydy, eikä hyvistä ei ole puutetta. Puolenvälin pientä notkahdusta lukuun ottamatta kokonaisuus pysy hyvin kasassa.
****
Jo neljännen albuminsa ulos saanut Maj Karman Kauniit Kuvat soittaa raakaa hevimusiikkia kauniisti. Nykyään Porissa majaileva bändi on ihastuttanut fanikatrastaan levyillä jo viitisen vuotta, mutta kaikkien miellyttävyyteen tähtäävät radioasemat eivät näitä viisuja yleensä soittele.
Herra Ylppö toistaa lauseenpätkiään kuin loitsuaisi ikivanhoja menninkäisiä apuun ihmisten mielien valtaamiseksi. Kunnon mättö kitaravalleineen ja rynnistävine rumpuineen antaa aina voimaa taistossa syyspäivän pimennyksessä, etenkin kun se tapahtuu näin vangitsevan venkoilevassa muodossa. Bändin ilmaisusta hiipii selkeästi mieleen itse myös soratiensä raivannut CMX-yhtye tai Provinssirockissakin käväissyt Tool.
Ensimmäinen sinkku Romanssi on selkeää sinkkutykitystä, joka ei välttämättä anna yhtyeestä täyttä kuvaa. Kokeile vaikka yksinkertaisesti alkavaa julistusta Pasi sanoo, joka lopussa kasvaa elämää suuremmaksi rockoperetiksi. Jokainen lause jää ke.
Kuviohan on tämän osalla selvä. Vaikka jo tällä levyllä on kaikki edellytykset, ilmeisesti vasta seuraava levy lyö nämä isosti läpi. Festareiden päälavat kutsuvat ja seuraava levy myy yli kymmenen tuhatta. Sitten seuraava levy meneekin suoraan listaykköseksi.
Tämä on levy jolle löytyy tässä maassa aina sukulaissieluja.
Tällä levyllä Maj Karman Kauniit Kuvat tarjoilee taiteensa hieman enemmän tarjottimella. Mutta se on yhä tinkimätöntä ja vanhojen fanien täytyy nyt vain yrittää kestää kasvava suosio. Jos bändi haluaa, sitä ei voi välttää.
Harjavallan Maj Karman Kauniit Kuvat ei kuulosta keneltäkään muulta, ainakin jos vertailukohdaksi otetaan suomalaiset kollegansa. Tylyjen jyystöriffien osalta mieleen tulee välillä nyt jo kuopattu yhdysvaltalainen Helmet, mutta siihen samankaltaisuudet sitten jäävätkin.
Maj Karman Kauniit Kuvat on levytyshistoriansa alusta asti jyrännyt jylhän omintakeisesti omaa uraansa, eikä tuore Rautaneito-albumi tee poikkeusta. Verrattuna bändin kahteen aikaisempaan Megamania-yhtiölle tehtyyn levyyn (Kaakao, 1998 ja Ääri, 2000) on kokonaisuus nyt entistä mietitympi.
Vaikka Maj Karman Kauniit Kuvat parhaimmillaan lyö kuulijaa avokämmenellä kasvoille, on mukana myös, säästeliäästi tosin, lempeämpiä otteita. Turha taiteilu on komeasti soivalta levyltä karsittu minimiinsä, ja Maj Karman Kauniit Kuvat on Rautaneidolla tiukemmassa kunnossa kuin koskaan.
Herra Ylpön ahdistuneen hienot tekstit käsittelevät usein rakkautta, mutta turhaa lässytystä kartellen. Mies kuuluu samalle viivalle suomalaisen sanoittajasukupolven kärkeen YUP:n Jarkko Martikaisen ja Zen Cafén Samuli Putron kanssa.
Muutaman kuuntelukerran Rautaneito saattaa edeltäjiensä tapaan vaatia ennen maailmaansa päästämistä, mutta niinhän jokaisen kunnon äänilevyn kuuluukin tehdä. Rautaneito on selkeästi Maj Karman Kauniiden Kuvien paras levy.
Nähtäväksi jää, onko suomalainen pop-yleisö vieläkään valmis moiselle suoran tylyyden ja pinnan alla piilevän herkkyyden yhdistelmälle. Toivottavasti.
Lokakuun väreihin verhoutunut Rautaneito kantaa piikikästä kruunuaan ryhdikkäänä. Raskaat riffiryppäät vyöryvät parhaimmillaan (Jokainen lause jää ke, Taivaanvuohi) ehdottomina ja tehokkaina. Herra Ylppö messuaa Tulvassa vapautuneimmin kuin yhdellakään aikaisemmalla levytyksellään. Pasi sanoo sukeltaa syvälle erojen mustiin vesiin muutaman taitavan sanakäänteen ja maalauksellisen kitarakuvion avulla, ja Romanssissa Marika Paason hento ääni värittää herkullisesti vokalistin tulkintaa. Samantapaisen vaikutelman saavat aikaan piano ja turhankin säästellen käytetyt puhaltimet, jotka luovat orgaanista kontrastia metallisen kulmikkaille kitaroille.
Maj Karman Kauniit Kuvat on vakaumuksellinen oman tiensä kulkija, ja Rautaneito täyttää takuuvarmasti MKKK -diehardien tiukat laatuvaatimukset. Kahden (viimeisimmän) tasavahvan ja valmiin albumin jälkeen ei kuitenkaan olisi välttämättä huono idea katsastaa uusia lähestymistapoja sävellyksiin, soundeihin ja tuotantoon.
7
ROCKTÄHTI SAA ENEMMÄN
Maj Karman Kauniit Kuvat on muutamassa vuodessa noussut pienten piirien kulttibändistä yhdeksi maamme merkittävimmäksi Suomirock-bändiksi. Perinteiseksi Suomirock-yhtyeeksi se on kuitenkin aivan liian tyylitietoinen. Vaikutteita löytyy muun muassa Sielun Veljien suunnalta.
Maj Karman Kauniit Kuvat edustavat ehdottomasti suomalaisen musiikkikartan rankempaa kolmannesta, vaikkei sen musiikki ole heavya, korkeintaan metallista indietä.
Bändin sanoitusten merkityksiä ei aina pysty tulkitsemaan tarkasti, mutta monessa kritisoidaan yhteiskunnan fakkiutuneita arvoja, ja pohjoiosta melankoliaakin riittää.
ERINOMAINEN
Harjavaltalaisen Maj Karman Kauniit Kuvat -kvartetin neljännen albumin otsikon ei pidä antaa hämätä. Bändi ei ole ryhtynyt jyystämään ajat sitten viimeisen myyntipäivän ohittanutta heavyä rautaisen immen otteilla. Rautaneito on edeltäjiään kunnioittava annos modernia ahdistusta. Satunnaisesta keventymisestään huolimatta MKKK on yhä aggressiivinen ja vimmaisen intensiivinen itsensä. Nelikon takominen ja sahaaminen tekevät selväksi, että Rautaneito ei luovu rakkaudesta kipeyteen eikä halusta elää mieluiten vaikeimman mukaan. Herra Ylpön kryptisten tekstien rinnalla tämän maailman goottirockareiden ja muiden synkistelijöiden tuskaa voi lukea kuin avointa kirjaa.
"Rocktähti saa kaiken minkä haluaa" on Rautaneidon tyly, MKKK:n ympäristön havainnointiin tai parhaassa tapauksessa omakohtaiseen kokemukseen perustuva avaustoteamus. Kevytmelankolia ei ole kevyt eikä järin melankolinenkaan. Rautaneidon helmeksi kohoava Pasi sanoo -biisi on brasseineen ja romanttisina kalahtelevine pianoineen epäluonteenomaisen rauhallinen aluevaltaus. Eikä biisi mainitse Lou Reedin nimeä turhaan. Hyvällä tahdolla kappaleen soinnissa kuulee yhtymäkohtia Velvet Undergroundin Lady Godiva´s Operationiin, josta Kauko Röyhkä levytti oman tulkintansa ja reilut 20 vuotta sitten. Heti perään tuleva Romanssi jatkaa likimain samoilla linjoilla ja todistaa, että huuto ei sittenkään ole herra Ylpölle ainoa mahdollinen ilmaisukeino. Myös Bloody Valentinen mainiosti vierivä rytkytys ja kertosäkeellään CMX:n mieleen tuova Taivaanvuohi ovat Rautaneidon kovaa syleilyä parhaimmillaan.
MKKK:n aiempia albumeja enemmän melodioita ja sävyjä, mutta myös svengaavampaa rujoutta tarjoavan Rautaneidon päätösraita Minä rakastan sinua on tässä yhteydessä suorastaan radikaali otsikko. Näin ikiaikaista totuutta ja kevytmielisesti käytettynä äärimmäistä latteutta ei ensimmäisenä odottaisi kuulevan Ylpön oloisen miehen suusta.
****
Jos olisin Maj Karma, laulaisin kuviani vaihteeksi toisella tyylillä. Maneerit uhkaavat jo. Yhtye suosii kuitenkin sitä maannousemaa muistuttavaa kehitysteoriaa, jossa massa muuttuu hitaasti, mutta pintaan jää ovelia silmäkkeitä kuin ansoiksi varomattomille vaikkukorville.
Tälläkin pelillä Rautaneito osuu ja upottaa. Vaikka nimi on painava ja sarja raskas, Harjavallan jymy on sitten viime kuuleman aavistuksen keventynyt ja rikastunut niin, että metallikaiteiden väliin on jäänyt tilaa spartalaisille fanfaareille ja impressionistiselle pianolle. Enemmänkin elintilaa saavat sellaiset moodin ja melodian viemät poikkeukset kuin Karl Benz ja Pasi sanoo.
Kokonaisuus ja sen osista vaikkapa Bloody Valentine vahvistavat käsitystä, jonka mukaan Maj Karmalla on kädessään hirmuiset kortit. Kutsumustaan määrätietoisesti seuranneesta nelikosta on hitsaantunut ideaali rockyhtye, jolla on Häiriössä ja Ylpössä kaksi luovaa dynamoa ja diskografiassa nyt jo kymmeniä varastoklassikoita. Silti (tai siksi) tekisin ensi kerralla jotakin täysin toisin.